Edessä oli kaksi peliä, joista jälkimmäinen oletettu läpihuutojuttu. Ensimmäisessä pelissä haettiin voittoa VSSII:sesta. Peliin valmistautuminen oli kuitenkin ollut ylimielistä nestetankkausta siinä määrin, että ensimmäisessä erässä Romulusta vietiin kuin pässiä narussa. Ensimmäinen vastustajan maali syntyi ajassa 0:08. Se ei herättänyt joukkuetta, vaan takominen jatkui niin, että erä päättyi vastustajan johtaessa 4-0. Vastustajalla oli paljon alamittaisia pelaajia, jotka kipittelivät hirveällä innolla kolmen kentän voimalla. Hakeeko tämäkin jengi nousua?!?
Ensimmäisen erän jälkeen tärkeintä oli saada oma peli jollain tavalla kuntoon. Toisessa erässä oma pää alkoi pitämään, eikä vaarallisia syöttöjä vastustajan lapaan enää nähty yhtä paljon. Maalipaikkojakin syntyi, mutta erä oli maaliton.
Kolmannessa erässä Mikko hankki rankkarin, josta Samppa napautti yläpeltiin. 27 sekuntia myöhemmin Samppa kuittasi toisen ja kahden minuutin päästä Wade teki maalin. Ajassa 41.33 oltiinkin yhtäkkiä 4-3 tilanteessa ja momenttumi aivan Romuluksella, vastustaja täysin hyytynyt syöttelemään maalin takana pakki-pakkia. Sitten vastustaja pääsi rankaisemaan yllättäen ja peli kuoli lopullisesti puoli minuuttia myöhemmin, kun Romuluksen hyökkäyspäässä vastustajan kokenut kettu teki kuolevan joutsenen Mikaelin jalkoihin. 2 minuuttia jäähyvä ja peli ohi. Syy: työntäminen. Mikaelin kommentti: en edes osunut kaveriin.
Vastustajalle 5-3.
Toinen peli oli SB Bonerssia vastaan. Voitto haluttiin jo pelkästään vastustajan ruman logon takia. Seitsemän minuuttia oli nihkeää. Sitten alkoi tipahdella. Ensimmäinen erä päättyi 4-0 Romulukselle. Toisessa erässä näytti, että ottelu voi mennä katkolle. Kolmannessa erässä nähtiin huikeaa yksin yrittämistä pistepörssissä nousemisen innoittamana. Kaikki haluavat tehdä maaleja! Ottelu katkesi 15 sekuntia ennen varsinaista peliaikaa AS Romuluksen historian kovimpana voittona 13-1. Tämä oli osoitus, että osaamme tehdä maaleja, mikäli aikaa annetaan riittävästi. Bonerssin kiitokseksi pitää sanoa: ei sikailua ja kohtuullista yritystä läpi pelin, vaikka ottelu oli aika selvä hyvin nopeasti.
Ennakon lupauksista: Wade ei pelannut paremmin, Kaitsu ohitti Akin pistepörssissä, Jude sai vain yhden voiton.
Ennätyksiä: Romuluksen yhden ottelun eniten maaleja 13.
Yhden ottelun piste-ennätys: Jude 3+3.
Palkinnot:
Päivän Burdisso "Puolustuksen kautta": Mikko.
Riskialtis Tachtsidis "Heikko happi": Wade.
Päivän snaipperi Osvaldo: Samppa.
Onnittelut palkituille!
-Jude
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
perjantai 2. marraskuuta 2012
Kolmannen turnauksen ennakko
As Romulus lähtee kolmanteen turnaukseen motivoituneena ja vähemmän darraisena kuin toiseen. Ainakin mikäli on uskominen molemmissa alkukauden turnauksissa näyttävät puolikentän maalit viimeistellyttä Wadea. Tehoja ja jalkoja kaivataankin, koska Romulus joutuu pelaamaan totuttua snadimmalla kokoonpanolla, loukkaantumisten ja vklopun hyvien bileiden takia. Henkilökohtaisesti allekirjoittanut on scouttaamassa potentiaalista ensikauden vahvistusta Nizzassa. Alustavien tiedusteluiden mukaan Nizzan Kotkien luottopakki on kiinnostunut liittymään Romulukseen mikäli tarjolla on Etelä-Ranskan tasoinen ilmasto.
Turnauksessa vastaan asettuu vanha tuttu Vss, joka on laittanut dollarit tiskiin kesän siirtoikkunan alla ja hankkinut B2000:sta joukkueen kantavan voiman: 108 vuotiaan snaipperi gubben, jonka rannari on tarkka, mutta puolustus peli yhtä laiskaa kuin Patrick O'Sullivanilla IFK:ssa.
Toinen matsi on SB Bonersia eli joukkuetta vastaan, joka taistelee lohkon jumbosijasta. Paidoissaan heillä on isojen slerssien kuvat logoinaan. Tavoite turnauksesta 3-4 pongoo
Ps. Kaitsu lupas nousta mun edelle pistepörssissä, Jude voittoja, Wade paljo parempaa peliä ja Mikki kasvattaa viiksiä
-Aki

lauantai 20. lokakuuta 2012
Tasaista vääntöä toisessa turnauksessa
Kauden ensimmäinen roadgame-turnaus Kirkkonummelle ja matsit klo 10 ja 13. Siitä huolimatta kasaan saatiin kolme kovaa kenttää. Vastustajien scouttaus oli jäänyt sarjataulukon tsiigaamisen tasolle. Tiedossa oli kuitenkin, että mitään läpihuutomatseja ei ole edessä.
Ekassa matsissa vastaan asettui Kiksi. Romulus otti pelin hyvin hallintaan debytantti Ville vei joukkueen 1-0 johtoon pian. Romulus kasvatti johdon nopeasti 3-0:an. Sen jälkeen pallo alkoi polttaa lavassa ja vastustaja nousi kahdesti tasoihin ja vielä lopussa ohi. 5-4 tappio niskassa kohti McKirkkonummea.
Ensimmäisen pelin palkinto:
Dykittää kuin De Rossi: jaettu Wade ja Timppa
Toinen matsi oli paikallisvastus Vallilan Rangersia vastaan. Romulus siirtyi jälleen 3-0 johtoon. Tällä kertaa johto onnistuttiin kuitenkin pitämään loppun asti ja tuloksena 5-3 voitto.
Toisen pelin palkinto:
Osvaldomaiset käännökset: Mikki

keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Pelaajahaastattelu:
Nimi: Ville Tyni
Numero: 6
Aikasempi pelitausta: Säbää tullu pelattua xx vuotta ja junnuna myös fudista
Suosikki pelipaikka: Sentteri
Pelityyli: Mennään kentälle ja pistetään jalat ja kädet liikkeelle (enemmän tai vähemmän fiksulla tavalla)
Pelillinen idoli: Litmasen Jari on huikee kaveri!
Odotukset kaudelle: Naatitaan ja poimitaan pisteet kotiin
Terveiset faneille: Kannattaa käydä kattoo meiän matsei viel ennenku se maksaa maltaita!
perjantai 28. syyskuuta 2012
Pelaajahaastattelu: Lauri
Lauttasaaren Pavel Buren venailee kauden alkua jo yhtä kärsimättömästi, kuin Vancouverin fanit Canucksien ensimmäistä Stanley Cupia.
Nimi: Lauri Peltoniemi
Numero: 16
Aikasempi pelitausta: futis, sulkapallo, nhl 94->
Pelityyli: haen taidoilleni liian vaikeita ratkaisuja, kostautuu juoksemisena
Pelillinen idoli: mustanaamio (vanha viidakon sananlasku: Kun Mustanaamio liikkuu, on salamakin hidas kuin etana)
Odotukset kaudelle: jos vaikka maalin tekis (ei omiin)
Terveiset faneille: kannattaa tulla joka matsiin odottamaan sitä mun maalia!
tiistai 25. syyskuuta 2012
Pelaajahaastattelu: Mikki
Toisena uusista pelaajista tosipaikan eteen joutui Mikki:
Nimi: Mikael Lauharanta
Numero: 63
Nimi: Mikael Lauharanta
Numero: 63
Aikasempi pelitausta: jenkkifudis, lätkä, säbä, fudis, tennis, nokkahuilu
Suosikki pelipaikka: hyökkääjä
Pelityyli: hidas mutta kankee
Pelillinen idoli: en tiedä yhtään säbäpelaajaa niin sanotaan vaikka shefki kuqi. hitaat jalat, olemattomat kädet, mut homma toimii ja peitto heiluu.
Odotukset kaudelle: jos tavote ei oo pistepörssin voitto nii turha lähtee pelaa.
Terveiset faneille: hiostakaa dumarii. tytöt vois näyttää tissit. no miksei pojatkin.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Säbäkausi 2012-2013
AS Romulus lähtee salibandy kauteen 2012-2013 samalla
asenteella kuin aina ennenkin: Ylimielisesti. Ensimmäisen kerran joukkue on
tositoimissa syyskuun viimeinen päivä Myllypurossa, jolloin vastaan asettuu
Oilers Bulls, jolle kärsittiin edellisellä kaudelle pari niukkaa tappiota.
Toisessa ottelussa vastaan asettuu Pihlis II. Lohkossa on myös toinen viime
kaudelta tuttu joukkue VSS II, muuten vastustajat ovat entuudestaan
tuntemattomia ja scouttaus on vielä vaiheessa. Lienee kuitenkin varmaa ettei
kukaan aio tarjoilla persetaklauksia SB Bonersia vastaan. Viime kauden tyyliin on odotettavissa
muutamat roadgamet Hangon parketille ja rymistelyä pk-seudun tutuissa kaukaloissa.
Vaihtuvuus on ollut kesän aikana kohtalaista ja uusia pelaajia on joukkueessa
viisi kappaletta. Haastattelijan kuumotettavaksi pääsi ensimmäisenä Wade.
Nimi: Wade Pulkki
Numero: 44
Aikaisempi pelitausta: Dominointia since 1995 mm. Erä,
M-Team, Tiikerit
Suosikki pelipaikka: Oikee pakki
Pelityyli: Kimmo Timonen
Pelillinen idoli: Petteri Nummelin
Odotukset kaudelle: Junnu- ja
pappajoukkueiden säälimätön dominointi ja nöyryytys
Terveiset faneille: Onks meil faneja?
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Viimeisen turnauksesta kolme pistettä
Tänään Kauklahdessa ekassa pelissä kaatui Grillimestarit 8-2. Kuntopuntari kolme voittoa ja kaksi tappiota. Voittoputki jatkuu!
Toisesta pelistä 3-3 tasapeli. Mikko tasoitti lopussa hienosti ilmasta ohjaamalla. Kuntopuntari näyttää vain entistä paremmalta. Kausi vain loppui kesken, muuten oltaisiin nousukamppailussa ;).

lauantai 31. maaliskuuta 2012
Voittoputki katkesi, mutta käynnistyi uudelleen.
Kauden kahdeksas turnaus oli Hangossa. Pelit illalla, joten vähän kuin koko päivä reissuhan siitä tuli. Ensimmäinen peli Ottopoikia vastaan ja toinen FC Kiisseliä. Ottopojat oli etukäteen todettu kovaksi jengiksi ja FC Kiisseliä vastaan taas oli koettu viimeksi tiukka 4-3 tappio Myllypurossa. Taktiikkatauluun ei piirretty kuvioita, vaan ennen omaa peliä laskettiin, että Kiisselillä oli kaksi vaihtopelaajaa. Muodostui seuraavanlainen pläni: Katotaan miten Ottopoikia vastaan lähtee käyntiin, jos näyttää heikolta, niin ruvetaan säästelemään jalkoja FC Kiisseliä vastaan käytävää peliä varten.
Ottopoikia vastaan matsi lähti hyvin liikkeelle ja Mikko kuittasi johto-osuman 0-1. Ottopoikien pelillinen ylivoima, mailankäsittelytaito ja vauhti tuli kuitenkin aika nopeasti esille ja Ottopojat takoivat neljä seuraavaa maalia. Aki kuittasi erän loppuun vielä kavennuksen 4-2:een. Toisen erän alussa Ottopojat tekivät kaksi maalia ja heti perään Jude sai 2+2 minuuttia jäähyä, jossa Ottopojat viimeisteli nopesti kaksi maalia. Ottelu oli taputeltu. Jalkojen säästely alkoi näyttää siltä, että ottelu menee katki ennen aikojaan, mutta jonkunlaista ryhtiliikettä nähtiin kolmannessa erässä ja vastustajakin taisi odottaa jo kotimatkaa, niin koko peliaika tuli kuitenkin käytettyä. Lopputulos 13-4. Mikael 0+3, Aki 2+0, Mikko 1+0, Jude 1+0.
Toiseen matsiin lähdettiin pitkän koppipuheen kautta. Osalla tuntui olevan murheellinen mieli, mutta kopissa homma kääntyi. Olemme selvästi hyvä koppijengi. Matsi tarkailulla. Kumpikaan joukkue ei ottanut kovia riskejä. Romulus painosti kulmissa ja sai joitakin vetoja, mutta kunnon maalipaikkoja ei avautunut. Ajassa 10.04 Samulin vedosta kimposi pallo kuitenkin Judelle joka kiskaisi irtopallon sisään pakin paikalta. Romulukselle 1-0. Enempää maaleja ensimmäisessä erässä ei nähty.
Toisessa erässä maalipaikkoja alkoi jo tulla kummallekin jengille. Jude pääsi kaksi kertaa jo purjehtimaan alakerrasta vedolle, mutta maalivahti otti kummatkin vedot kiinni. Kolmas kerta toden sanoo ja ajassa 22.25 Jude tuli koko kentän läpi ja veti ranteella poikittaisjuoksusta 2-0. Kolmas erä oli tiukkaa. Melkein heti erän alkuun vastustajan ennalta skautatut tehomiehet Sami ja Tuomo järkkäsivät maalin 2-1:een. Ainakin Mikael pyöritteli päätään vastustajan syötön tarkkuudelle. "Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta!" Totesi Jude, kun joutui taas jäähylle ajassa 35.13. Onneksi Aki otti homman haltuun ja pyöritteli ympäri kenttää. Tuomari oli tarkkana ja pikkukilkkauksesta antoi vastustajalle jäähyn mailan painamisesta. Alivoima selvitetty!
Romulukselle tuli vielä maalipaikkoja: Mikael jyräsi maalille ylivoimahyökkäyksen päätteeksi, mutta ei saanut työnnetty palloa sisään, Juden veto kimpoili Donalle hankalasti ja Donan ohjaus meni hieman ohi, Aki syötti Juden vapaaseen paikkaan ilman tulosta. Viimeiset viisi minuuttia tuntui aikamoiselta puolustustaistelulta, mutta aivan tuhannen taalan paikkoja vastustaja ei saanut. Aivan lopussa Aki pääsi varmistamaan voiton riistämällä pallon. Aki odotti reilusti, että maalivahti ehtii takaisin maalille ja sitten tarkka veto maaliin. 3-1 voitto! Hienosti puolustettu ja Ilarilta tärkeät kopit niihin muutamaan vastustajan hyvään paikkaan.
Jude 2+0, Aki 1+0, Samuli 0+1.
Palkinnot menee nyt tokan pelin perusteella:
Tottimainen teko: Jude.
Kapteeninnauhan velvoivattamana kaksi ensimmäistä maalia, joista jälkimmäinen oli voittomaali.
Defense by De Rossi: Mikko S.
Mikko osoitti kykynsä puolustuksen auttajana sentterin paikalta.
Seinä kuin Stekelenburg: Ilari
Ensimmäistä kertaa palkinto menee maalivahdille, mutta yksi päästetty maali oli aivan joukkueen menestykseen. Apuna pakkisetti Jari, Jude ja Miikka.

lauantai 10. maaliskuuta 2012
Kevään merkkejä on kauden toinen voitto
Ensimmäisessä pelissä oli vastassa B2000, joka osoittautui jo ensimmäisessä kohtaamisessa vaikeaksi vastustajaksi. Joukkue perustaa kilpikonnapuolustukseen ja yhden pelaajan roikkumiseen vastustajan puolustusalueella. Tulihan niitä omanpäänvirheitä ja unohduksia sekä peittämättömiä vetoja niin paljon, että vastustajalle kirjattiin seitsemän maalia. Oma pelimme näytti lähinnä surkuhupaisalta heilumiselta, kun vastustaja iski maaleja. Aki teki kaksi maalia yksin (2+0) ja Janne (1+1) ja Kaitsu (1+0) yhdet mieheen. Donalle syöttöpinna.
Toiseen peliin herättiin paremmin ja eka matsi toimi ehkä jonkinlaisena treeninä. Välissä oli myös aikaa treenailla ja lämmitellä kunnolla. Toissessa pelissä vastustajana oli Pandat III, jota vastaan oli jo käyty tiukka 5-4 -taistelu aiemmin Myllypurossa.
Ottelu alkoi mukavasti, kun Stube osui yläbörsään ajassa 00:25. Tästä Pandat vielä nousi tekemällä kolmen minuutin kohdalla kuittauksen. Ekan erän lopussa Romulus kuitenkin iski. Kolme maalia, joista viimeinen viisi sekuntia ennen erän loppua. Pandatkin pääsi välissä iskemään yhden, joten erätauolle 4-2.
Toinen erä oli Pandojen, jotka pääsivät jo lähelle 5-4. Kaksi maalia syntyivät toisen erään loppuun. Toinen Akin jäähyn aikana. Jude istui henkilökohtaista kymppiä, kun ei kuunnellut tuomaria, vaan veti nopean vaparin. Toiminta tulkittiin tahalliseksi vastustajan satuttamiseksi ja epäurheilijamaiseksi.
Kolmanteen erään lähdettiin pienessä johdossa ja ensimmäistä kertaa otimme ohjakset ja pidimme ne hienosti. Parin minuutin kohdalla Janne lähti puolustuksesta nousemaan ja päätti juoksun nättiin lämäriin. Siellä lepäsi 6-4. Vastustaja käytti jo hieman koventuneita otteita ja erityisesti Judeen alkoi palamaan hihat. Jude hiljensi mussutuksen ajassa 35.15 tekemällä Donan hienosta syötöstä loppulukemat 7-4. Loppupeli oli hienosti hallussa. Romuluksen jalat toimivat ja Pandat keskittyivät jäähyilyyn. Kahden minuutin jäähyjä tuli 35.50, 38.06 ja 38.20. Viimeisellä viidellä minuutilla Pandat eivät kuitenkaan saaneet minkäänlaista loppukiriä, vaan Romulus pyöritti peliä hyökkäys päässä. Hyvä voitto ja hieno peli!
Pisteitä: Dona 0+4, Jude 2+1, Stube 1+0, Aki 1+0, Kai 1+0, Janne 1+0, Mikael 1+0, Jari 0+1, Mikko 0+1
Pelien palkinnot:
Tottimainen teko: Dona. Maalisyöttöjä melkein joka vaihdossa!
Henkinen Heinze: Janne. Upealla tahtolämärillä vaikka läpi harmaan kiven.
Hääräävä Bojan: Jussi A. Hyvää työtä karvausrintamalla ja pallonpyörittelyä vastustajan päädyssä.

maanantai 20. helmikuuta 2012
Tiukkoja tappiota alkuvuonna
Vuosi 2012 käynnistyi kutosdivarisäbässä Esport Areenalla, jossa otimme kuokkaan kahteen kertaan oltuamme viimeisessä erässä 4 - 4-tilanteessa. Ensimmäisessä ottelussa Snell´s AFC käänsi ottelun voitokseen 5-4 ja toisessa pelissä VSS II vei lopun reilusti 10-4. Otteluita olisi ehkä pitänyt pelata hieman kevyemmällä juoksutaktiikalla, että jalat olisivat olleet vielä kunnossa viimeisessä erässä.
Snell´s AFC:tä vastaan käydyssä pelissä tuomarilinja oli erittäin tiukka ja jäähyjä tuli ihan vahingossakin. VSS II:sta vastaan ottelu melkein ratkesi VSS II:n 4-1 johdossa, mutta Romulus jaksoi taistella itsensä takaisin peliin.
Kauden toinen tapahtuma oli kotiturnaus Myllypurossa. Eka matsi puolustettiin tiukasti viisikkona, vastassa oli LepSu. Ihan hyvin pärjättiin, mutta torjuntavoitto jäi saavuttamatta. Peli laitettiin poikki 25 sekuntia ennen summeria. Tulokseksi kirjattiin 13-1. Romuluksen ainokaisen kuittasi Kaitsu läpiajosta. Komein tapahtuma oli kuitenkin Saulin maalipaikka, joka päättyi mailanheittoon maalivahtia kohti. Olipa tahmea lattia!
Toisessa pelissä oli vastassa Oilerssin mököttävät junnut. En tiedä miksi olivat saapuneet paikalle urputtamaan. Ottelu oli varsin tasainen edeten Oilerssin pienessä johdossa. Maalipaikkoja saatiin ja niitä tarjottiin. Romuluksen onneksi Tahiti Eklund tuli tarjoamaan tuoreita jalkoja toiseen peliin ja takoi uskomattomat tehot 2+3. Siinä vasta näppärä palloveikko! Tahitin, Juden (2+1), Kain (1+1), Akin (2+1), Mikon (1+1) ja Mikaelin(?) (1+1) maalien kautta pääsimme kokeilemaan tasoittamista viimeisen neljän minuutin aikana. Loistavat paikat syntyivät ainakin Judelle ja Akille, mutta kovan painostuksen purki Oilerssin maali puoli minuuttia ennen loppua. Kiva matsi pelata, jossa paremmalla puolustamisella voittokin olisi ollut mahdollinen. Puolustushalukkuutta oli, mutta tasapaino puuttui. Merkillepantavaa oli, että Sir Michael kuittasi tehot 1+1, vaikka omien sanojensa mukaan jäi tehoitta. Pöytäkirjan mukaan mies epäonnistui myös rankkarissa. Kaitsun on oltava tarkkana, jos haluaa voittaa Mikaelin pistepörssissä. 11 ja 77 sekoittuu helposti.
Kotiturnauksen palkinnot:
Tottimainen teko: Tahiti Eklund
"Emmä viitti tulla sunnuntaiaamuna ottamaan turpaan." ja iltapeliin tehoilla 2+3.
Päivän Borillo: Kaitsu
Teki maaleja niin paljon, että osa meni Mikaelille.
Henkinen Heinze: Stube
"Antakaa kovuutta, ne ei ole tottuneet siihen!" ja mies teki sanojensa mukaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)