sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kolmas kerta toden sanoo

Toivottavasti ei kuitenkaan tällä kertaa. Ensimmäisestä matsista odotettiin ennakolta helpompaa ja pirun vaikeaahan siitä tuli. Aloitteet otettiin itse karvaamalla yksin, kaksin ja kolmisin. Välillä vastustaja heitti pitkiä palloja ja hankalaahan se oli. Välillä koko keskikenttä oli vastustajan hallussa, kun hyökkääjät pörräsivät ylhäällä ja pakit alhaalla. Tasapainoisesta suorituksesta ei voi missään nimessä puhua. Turpaan tuli 4-1.

Toinen ottelu oli lupaavampaa. Kerran kuussa, kun pelataan palloa, niin toinen ottelu sujuu aina paremmin kuin ensimmäinen. Upeilla maaleilla Tahiti, Mikael ja Aki veivät joukkueen jo 3-1 johtoon. Pakollisia unohduksia tuli kuitenkin ottelun edetessä enemmän ja enemmän. Vastusta kiipesi ohi. Lopussa saatiin vielä Mikolle pelattua takatolpalle 6-3 ylivoimalla hyvä paikka, mutta tällä kertaa ei osunut. Tasapainoinen suoritus joukkueelta. Maaleja vain odotetaan enemmän. Vetoja maalille asti kaivataan enemmän. Syöttöpeli oli paljon parempaa kuin ensimmäisessä pelissä. Pari tolppaakin muuten oli. Ehkä ensi kerralla riittää jo voittoon asti. 4-3 vastustajalle.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kolmannen turnauksen ennaccho

Viime turnaus oli kaksijakoinen. Ensin puuttui peliylpeys ja loppua kohti se alkoi löytymään. Sopivaa tottimaista ylimielisyyttä ja itseluottamusta ei vielä ollut, vaikka yksinyrittämistä oli vähintään riittävästi . Turnauksen ensimmäinen erä hävittiin 5-0. Tähän ei ole varaa seuraavassa turnauksessa.

Kolmannen turnauksen ensimmäinen peli on Pandoja vastaan, jotka majailevat taulukon pohjalla. Kutosessa taulukko ei tosin paljoa kerro. Voitto olisi kuitenkin tavoitteena tässäkin ottelussa. Peli pitää saada käyntiin heti ensimmäisessä erässä. Poikittais- ja pitkittäissyöttöjä pitää saada, jotta saadaan luotua riittävästi tilaa hienoille ratkaisulle ja maaleille. Päinpuskemisella ei onnistuta, se on huomattu. Rohkeita vetoja kaivataan myös pakeilta. Myös omanpäänpeliltä odotetaan parannusta. Tähän mennessä omiin on mennyt keskimäärin 8,5 maalia/ ottelu. Pandat on tehnyt yhteensä seitsemän maalia ennen meidän kohtaamista. Olemme lähellä voittoa, jos puolustamme Pandat lähelle nollaa. Olisiko mahdollista nähdä myös hieman ylimielistä peliä ja maalipaikkojen tuhlailua. Uskon, että ottelun ratkaisu tulee oikeiden laitahyökkääjien panoksesta. Joukkueemme joko kuolee tai elää heidän kauttaan.

Toisen ottelun vastustaja on erilainen. Varsinaisesti emme tarkkaile vastustajia, joten emme tiedä, millä tavalla, mutta erilainen kuitenkin. FC Kiisseli on nousijapaikalla toisena lohkossamme. Tehtyjä maaleja ei ole hirveästi, mutta päästettyjä on todella vähän. Ensimmäinen ottelu ratkaissee tämän ottelun tuloksen. Jos Romulus voittaa ensimmäisen, niin toisessa meitä viedään. Takki on silloin varmasti auki. Romuluksen ongelmaksi voi myös koitua Kiisselin puolustus, kun maalintekopeli on sujunut tähän mennessä vain yhdessä ottelussa. Tätäkin ottelua lähdetään silti voittamaan.

Viime turnauksesta eroa tulee olemaan jonkin verran. Ketjut rakennetaan jälleen uudestaa, koska eri ukkoja on varmasti kentällä. Pakkiparit alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Hyökkäävä Timppa vetää puolustavan Jarin kanssa, Jussi ja Miikka sekä varmaankin Panu ja Stube. Hyökkääjät haluavat laidoille, mutta jonkun pakko olla keskelläkin. Aki ja Jude pelaavat jälleen keskellä.

Myllypurossa vain yksi kenttä on kooltaan yhtä iso kuin Campon kenttä, jolla viimeksi pelattiin. Pieni kenttä ei meille sovi. Pallo ei pysy oikein maassa ja peli menee sählyksi. Toivottavasti saadaan palloa kuitenkin pelattua rakentavasti. Lavat kuntoon ennen turnausta.

Tänä sunnuntaina tulee televisiosta peli Valencia CF - Real Madrid. Joukkueenjohto toivoo, että pelaajat ottavat ottelusta mallia otteisiinsa, kun tänä viikonloppuna Roman peliä ei kanavilta löydy.

Board of Directors: Very Happy
Fans: Unsatisfied
Finance: Very Good

lauantai 5. marraskuuta 2011

7-6

Avaus voitto!

Hyvällä pelillä erät 3-3, 1-0, 2-2

Board of Directors on tyytyväinen.

3-9

Oilerssin B-juniorit kävi löylyttämässä meitä. Eka erä oli 0-5, sitten ryhdistäydyttiin.
Lähetetty iPhonesta

Virkaa tehneen kapteenin pointit:

+ Tasaiset pelisuoritukset
+ Pidettiin ajoittain hyvin palloa
+ Paljon vetoja

- Vastujan vetojen peittäminen
- Vaihtoihin pitää vielä keskittyä

+ Team spirit